Ajatuksia

Siitä olen varmaan selittänyt vaikka miten paljon, että uskon sielunvaellukseen, mutta en nyt esimerkiksi ihan täysin samanlaisessa merkityksessä kuin esimerkiksi hindut. Talvessa ja syksyssä on aina erityisesti jotain, joka saa miettimään kaikkia ns. uskon asioita, tai oikeastaan ehkä enemmän elämänkatsomukseen liittyviä asioita. Etsin vieläkin vähän sitä, mikä oikeastaan on se minun juttu. Niin monet asiat kiinnostavat (jooga ja sen muutkin muodot kuin ainoastaan fyysinen harjoitus, shamanismi, wicca, reiki...). On tosi jännää, miten jotkut jutut tuntuvat niin hirveän omilta.

Joihinkin asioihin liittyen on sellainen tunne, että alan päästä lähemmäksi tavallaan sitä perimmäistä itseäni. Joitain piirteitä taas on aina ollut, mikä ehkä sitten osoittaa taas sitä, että olen nyt menossa oikeaan suuntaan. Näitä piirteitä on esimerkiksi se, että olen oikeastaan aina ollut hirveän kiinnostunut henkisistä asioista. Lapsena maailma oli aika suppea, koska ajattelin asioita kristinuskon tarjoamien käsitysten valossa. Sitten alkoi kamalan voimakas kapinointi suurelta osin sen takia, että minua oikeasti oli kohdeltu niin monessa suhteessa väärin. Pahimmaksi syypääksihän oli sitten loogisinta ottaa kristittyjen Jumala. Kuitenkin nämä huonot asiat, joita tapahtui alkoivat loppujen lopuksi avaamaan sitä uutta maailmaa, jossa nyt ainakin osittain elän. Aloin tutustua muunlaisiin näkemyksiin ja sillä tiellähän kai olen edelleenkin.

Joka tapauksessa tämä toinen piirre, joka tuntuu olleen minussa aina on tämä kiinnostus ja halu auttaa muita ihmisiä. Tämä oman itsensä etsiminen kaiketi liittyy siihen, että minun täytyy ensin tietää kuka ja mikä itse olen ennenkuin voin kunnolla auttaa muita. Toisaalta olen myös koko ajan etsimässä ja oppimassa niitä keinoja auttaa ja olla tukena JA myös oppimassa sitä, milloin en voi tehdä mitään. Tämä viimeisin on se asia, joka tuottaa kaikkein eniten tuskaa. Se on myös piirre, josta en tiedä mistä se kumpuaa.

In my opinion it depends on attitude how lucky or unlucky you are. Happiness isn't something that is given to you. Happiness consists of different ways to turn even negative things to positive.

Ihmeellinen olotila vaihteeksi. Ehkä johtuu siitä, että on kulunut nyt pari päivää tekemättä juuri mitään älykästä. Nyt olen taas herännyt miettimään sitä, että millainen minä oikeastaan edes olen ja mitä oikeasti haluan.

Tavallaanhan se on hyvä, että on ollut paljon tekemistä tuon koulun kanssa, niin ei ole ollut aikaa pyöritellä samoja ajatuksia, mutta miten niihin toisaalta taas ikinä saa selvyyttä, jos niitä ei käy läpi. Ehkä nyky-yhteiskunnassa onkin paljon sitä ongelmaa, että kaikilla on niin kiire, että ihmiset ehtivät unohtaa itsensä, eikä ole aikaa löytää tarkoitusta yhtään millekään mitä tekee saati sitten itselleen ja omalle olemiselleen. Toisaalta voin spekuloida asiaa siihenkin suuntaan, että jos saisin jonkinlaisen selkeän käsityksen itsestäni ja voisin unohtaa kaikki vanhat jutut myös sillä tasolla, että sosiaalinen elämä helpottuisi ja samat toistuvat painajaiset loppuisivat niin kenties pystyisin suuntaamaan energiaa paremmin kaikenlaiseen suorittamiseen. Onhan se varmaan totta, että asiat, jotka jollain tasolla vaivaavat vievät hurjasti energiaa ja siksi myös sairasteleekin enemmän. Nyt on taas juuri sellainen olo, että ihan kuin en tuntisi yhtään itseäni. Minulla on mielipiteitä ja tietty arvomaailma, jonka koen omakseni, mutta jotain puuttuu. Mitä se on?

Voisin suunnitella ja tehdä joku päivä sellaisen itsenikehumispostauksen. Tyyliin "Minä olen..." ja positiivisia asioita ja "Minä osaan...". Olisi ihan kiva nimittäin oppia näkemään itsessään joskus jotain hyvää ja ehkä sitä kautta myös toisissa ilman sitä, että aina näkee muut parempina.

Oon ihan innoissani. Näillä näkymin pääsen opiskelemaan Kristilliseen opistoon miinuspuolena vaan se, että ks. opinnot maksavat jonkun about 3000€ ja mulla ei ole havaintoakaan, että mistä saan niin paljon rahaa näin työttämänä... Ja siitä, että itse irtisanouduin on tulossa jonkinnäköinen karenssi(3kk?) ja avoimia työpaikkoja on aivan älyttömän surkeasti. Tein eilen hakemuksen Candykingille, mutta sinne en päässyt haastatteluun. Samoin, kuin tuo Candyking, niin netistä löytyy vaan vaihtoehtoja, joissa haetaan työntekijää 12kk:en työsuhteeseen, enkä varmaan ole ihanteellisin vaihtoehto, kun suunnittelen lähtöä opiskelemaan. Provikkapalkalla taas en todellakaan haluaisi lähteä tekemään töitä, kun nyt vihdoin myönsin, että se on minulle aivan liian stressaavaa. Mutta eniwei, olen ihan älyttömän innoissani! Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että on suunnitelmissa jotain kivaa. Psykan pääsykokeet on huomenna, mutta niiden suhteen en ole kovin toiveikas. Sehän olisi tietty maksutonta opiskelua, mutta toisaalta olen pähkäillyt, että tuo Kristillinen opisto tarjoaisi sellaisen opiskeluvuoden, että saisin vähän paremmin selville sen, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Pakko se on saatava jotenkin järjestymään.

Oon vaan niin iloinen!!!

Meidän ihanin Poove-koira meni tänään koirien taivaaseen :(

Kamalan surkea olo.

Mulla on niin paha olo...

Tämä on taas näitä päiviä, kun elämä tuntuu aivan superihanalta. Unirytmikin on tasoittunut ja heräsin tänäänkin automaattisesti vähän ennen kahdeksaa. Kokonaisuudessaan tällä viikolla on ollut paljon aikaansaavampi ja pirteämpi olo joskin välillä tulee yhtäkkisiä väsähtämisiä. Rautatabletit alkavat kumminkin varmaan pikku hiljaa vaikuttaa.

Viimeiseen puoleen vuoteen tai ylipäätään nyt tänä aikana, kun olen seurustellut Nikon kanssa on tullut kirjoitettua asioita minnekään todella vähän. Toisaalta se harmittaa, mutta toisaalta tuntuu, että kaikenlaisten pohdintojen sijaan on ehkä alkanut elää enemmän. Tekemistä on myös ainakin näennäisesti ollut enemmän.

Nyt on ajankohtaista, vähän liiankin ajankohtaista jo se, että mitä haluaisin lähteä opiskelemaan, toisin sanoen alkaa olla jo kiirus. Sinänsä minua ei motivoi juurikaan ajatus siitä, että sitoutuisin useaksi vuodeksi opiskelemaan jotain tiettyä ja toisaalta taas ajatus kiehtoo. Onneksi minua ei kuitenkaan stressaa mikään sellainen, joka tuntui ennen kamalalta ajatukselta, eli se, että aikaa menisi jotenkin hukkaan. Voin vaan todeta tämä klassisen, eli mihin sitä on kiire valmiissa maailmassa.

Nyt voisi pikku hiljaa alkaa lähteä töihin ja illalla sit joogaan rentoutumaan :)

Onkohan se niin, että se valtava määrä, mitä ennen pystyin jauhamaan tänne on kutistunut aika tavalla, koska en ole enää niin angstinen?

Ennen halusin olla jotain, mitä kukaan ei luultavasti pysty olemaan, mutta nyt olen tajunnut, että elämä on kyllä ihan tällaisenaankin ihan ihanaa. Kaikkea ei tarvitse saada kerralla, koska siinähän se idea onkin, että joutuu odottamaan ja tekemään töitä niiden asioiden eteen.

Ihana elämä <3

Ei tää nyt voi olla enää todellista.

Puuduttaa niin pahasti olla edes yksi päivä kokonaan kotona :S

Mutta auto <3 :D

En tiedä yritänkö peittää turhautumistani asioihin, vai mitä, kun periaatteessa olon "pitäisi" olla äärimmäisen surullinen ja turhautunut, mutta en oikeastaan ole. Mietin vain mille järkevälle sitä kannattaisi alkaa elämäänsä uhraamaan(?)

Tekisi mieli tehdä joku radikaali ratkaisu tuosta noin vaan *naps* ihan vaan sen takia, että tuntuu typerältä aina jahkailla, olen tehnyt sitä jo liikaa näinkin lyhyen elämän aikana. Aika itsekeskeistähän se olisi toisaalta ja nämä pienetkin jutut, joissa päätän yhtäkkiä tehdä jotain johtavat aika usein jonkinlaisiin vaikeuksiin.

Ulkona on ihan helvetinmoinen lumisade ja pitäisi tässä vajaan tunnin päästä lähteä. Skippasin sitten pidentyneiden yöunien takia psykan kertauskurssin tunnit -.-

Ainakin minun pelokkuus autoilua kohtaan alkaa kait poistua taka-alalle eilisen perusteella. Jospa sitä sitten pääsisi lähes sinne toiseen ääripäähän :S

Biletän (mielessäni siis :D) varmaan ties kuinka kauan tämän asian johdosta. Se oli sentään ensimmäinen yritys ja pääsin läpi, kerrankin voin olla ylpeä :)

Ääääh, minulla on kamalasti ajatuksia taas ja meinasin juuri alkaa kirjoittaa niistä, mutta sitten totesinkin, että ehkä en haluakaan jakaa niitä muuta kuin itseni ja psykologin kanssa, jos saan puhuttua niistä sielläkään. Ahdistaa se, että en tiedä kiellänkö joidenkin tiettyjen ajatusten merkityksen, vai mitä minä oikein tässä yritän.

Välillä kyllä tuntuu, että valheet varsinkin tuntuisivat mukavammilta, kuin tällainen ihmeellinen olotila. Toisaalta mietin sitäkin, että kuinka paljon minun omalla mielikuvituksellani on valtaa missään.

Syksy muuttaa aina kaiken.

Tuntuu hyvin syksyiseltä, en vain tiedä miksi. Ja se syksy tuo taas sitten mukanaan taas kerran niitä omituisia tuntemuksia. Ehkä minä sitten pidän valheista, haluan käpertyä valheiden suojiin ja olla hetken onnellinen,vaikka se ei voi mitenkään olla sellaista onnea mitä pitäisi. Onnen pitäisi olla tunne siitä, että kaikki ei voi hetkessä pirstaloitua, onni on tasapainoa. Mutta tässä tapauksessa onni olisi sitä, että tunnen oloni suorastaan euforiseksi ja samalla ahdistuneeksi, odotan romahdusta. Mutta kyllä, minäkin kaipaan sitä rakkautta!

Välillä haluaisin uskoa kohtaloon ja ehkä tavallaan uskonkin. Se veisi juurettomuudelta pohjan, koska minun olemisellani olisi jokin päämäärä. Ja jostain syystä tällä hetkellä minulla on sellainen outo ajatus, että tämä kaikki on vasta alussa. Johdanto vain on päättynyt, menneisyyden kertaus on ohi ja todellinen tarina voi alkaa. Minä vain en tiedä, olenko pelkkänä kertojana, joka välttämättä haluaa myös kommentoida tapahtumien kulkua omalta taholtaan, vai olenko jossain oikeassa roolissa. Vai enkö minä enää kelpaa? Johdannossa kenties näyttelin hyvinkin, osasin eläytyä, mutta nyt taisin löytää oman tahtoni, eikä näyttelijöillä ole sellaista; nehän tekevät vain mitä sanotaan.

Hassua miten ihan omassa elämässään osaakin toistaa loputtomasti samoja vuorosanoja ja sitten, kun tuntuu, että on valmis opettelemaan uusia, niin kukaan ei ole tehnyt käsikirjoitusta.

Mun mielenkiinto liittyen mielenterveyteen ja psykologiaan ja kaikkeen tällaiseen on kyllä ihan maximeissaan koko ajan. Olen myös kehitellyt hulluja suunnitelmia, omasta mielestäni hauskoja sellaisia, koska tuntuu melkein siltä, että voisin tällä hetkellä kestää mitä vain.

Olen oikeasti muuttunut melko dramaattisesti suuntaan jos toiseenkin tässä vuosien aikana ja nyt on pitkästä aikaa ollut melko pitkä hyvänolon jakso.

Sovitin jopa tänään kaksia housuja tuntematta itseäni ihan kamalan kamalaksi :D

Mä vihaan sitä, että en osaa olla onnellinen asioista, jotka mulla on tosi hyvin! Vihaan oikeastaan tällä hetkellä kaikkea.

Joskus sitä tosiaan miettii, että missä minunkin elämä ois menossa, jos se yks tyyppi ei vaan olis tullu ja pilannu kaikkea. Vaikka turhapa sitä on ketään muuta syyttää. Sitä paitsi tää olo menee varmaan kohta ohi taas...

Hyvä aika tulla tätä päivittämään, kun kohta pitäisi Toffekin käyttää. Se on kyllä ihana otus! Tuli hirveän hyvä mieli, kun suretti jotenkin ihan KAIKKI, mutta siltikin tuntuu, että ei ole mitään syytä surra, kun se tunki mun huoneeseen ja melkein mun sänkyyn ideana niinku se, että "Haluun ruokaa!". Ja nyt minä sen päätin, että enää en juo! Vaikka kuulostaa kyllä aika paljon just siltä, mitä usein krapula-aamuna sanotaan, mutta minä lopetan nyt ja lopetan ihan oikeasti! Ei tuo tee mitään hyvää, että löydän itseni hortoilemasta jostain ja itkemästä jotain, enkä edes oikein tiedä mitä, mutta hirveän paha olo ainakin on. Ja sehän, että minulla on pari tuntia hyvä olo, kun olen nousuhumalassa tms. ei muuta asiaa miksikään. Eilenkin minä lupasin, että en juo liikaa, enkä ala angstaamaan, mutta kas! Niinhän siinä sitten kävi, että join ihan vitullisen liikaa ja olin kaatokännissä ihan ennätysajassa ja sitten alkoi tämä angstaus, jonka seurauksena mulla on jotenkin kamalan paha mieli vieläkin. Ja ikävöin Aarnia ihan hirveästi. Mutta onneksi on kuitenkin Oove, jota varmaan vituttaa, kun en vieläkään vääntäydy käyttämään sitä ulkona.

Ohhoi... Ehkä mä vaan suurentelen asioita ja siks tulen niin pahalle mielelle humalassa, paitsi, että musta tuntuu, että osa niistä asioista ainakin on sellasia, jotka kind of vaivaa 24/7 muutenkin, joten... Tai ehkä mä vaan kuulun sellasiin ihmisiin, jotka oikeasti vaan reagoi liikaan juomiseen noin paskasti, joten ei gannata juoda! Sitä paitsi muillakin ois paljon mukavampaa, jos mun perään ei tarvis soitella, kun päätän lähteä johonkin yhtäkkiä.

Miks pitää olla tuollainen yltiöpaska sää, taas? Tosi kiva lähteä tuonne gävellen viemään kirjettä postiin, kun kuitenkin iskee joku kaatosade mun mäihällä kesken matkan. Mut onneks mä olen aina niin positiivinen ihminen ja osaan nähdä hyvät puolet joka asiassa.

Mua jännää ihan hulluna, että haluaako se yks nyt vielä tavata mut/käykö sille muuten se lauantai. Typerää, kun ei edes voi soittaa, vaan pitää odottaa, että se saa sen kirjeen ja soittaa, JOS soittaa.

Uhmaan ilmeisintä kohtaloa ja tapaan sen vaikka väkisin :::D Oon kyllä nyt jo ihan hermona tietyllä tapaa, että miten oudolta tuntuu tavata näin monen vuoden jälkeen O.O Noh, jos oksennan, niin pitää kattoa, että oksennan sit sen rinnuksille, rumia paitojahan ne on muutenkin.

Ärsyttävää, että mulla on varmaan aina ollu tapana verrata itseäni muihin... Mistä lie sekin tapa tullut? Ja tunnetustihan minä löydän itsestäni enemmän huonoja puolia muihin verrattuna ja sitten tulen surulliseksi. Eli ei kannattavaa...

Se on myöskin erittäin mielenkiintoista, kuinka minä osaan tapella itseni kanssa siitä, millainen haluaisin olla. Oikeastaan se nyt on jo selkiö, että minussa on kaksi puolta, jotka molemmat ovat tietyillä tavoilla esillä. Kyse onkin lähinnä siitä kummasta puolesta pidän itsessäni enemmän, mutta kun en ole vieläkään päätynyt mihinkään.

Toisaalta tuntuu, että minussa asuu jokin kiltti ja luonnonläheinen ihminen, joka haluaisi vain auttaa kaikkia, mutta voimat eivät riitä. Toisaalta taas sota, kuolema ja kaikenlainen kärsimys on jotain mielettömän kaunista. Mutta miten voi sotia, jos ei kuitenkaan halua satuttaa ketään...?

Katsoin tänään Pocahontasin ja meinasin alkaa itkemään ihan miljoona kertaa. Toisaalta siksi, että kaikki on siinä niin kaunista, mutta myös surullista.

Haluaisin välillä tuhota kaiken ja välillä taas rakentaa sen uudestaan.

Mutta horoskooppijuttujen mukaan skorpparithan kait on tällasia kahjoja. Pitää varmaan vaan tyytyä kohtaloonsa. :)

Internetin ihanassa maailmassa kaikki on kyllä miljoona kertaa enemmän jotenkin niin vääristynyttä :D Siks mä varmaan tuhlaankin aikaani johonkin galtsun satunnaishakuihin xD
Tai niinku joku LJ, millasenkohan kuva minustakin nää tekstit oikein antais, jos näitä lukis joku, joka ei tunne minua. o.O

Jooh... Ei mul muuta.